tiistai 21. marraskuuta 2017

Voi mikä päivä

Tälle yölle ja kolmelle seuraavalle yölle on meteorologian laitos antanut Antalyan - Alanyan alueelle jäätymisvaroituksen. 😰🙈
Voi järkytys. Ihmisten selviämistä ja toimeentuloa koetellaan nyt ihan urakalla. KAsvihuoneyrittäjät ovat hätää kärsimässä jos sato paleltuu. Ei ole helppoa olla maanviljelijä eikä puutarhuri, siis muutenkaan, ja nyt kaikki nämä omituiset sääilmiöt vielä lisäävät sitä taakkaa. Omia niveliä pakottaa pelkkä ajatuskin pakkasen viilentämästä asunnosta, jota kukaan ei ole ollut lämmittämässä. Huh.

itsellä on ollut ristiriitaisten tunteiden päivä. Koulukaveri, jonka kanssa olin aikanaan enemmänkin tekemisissä, kuoli tänä aamuna syöpään. Näin jo pari kk sitten hänestä, että lähdön aika ei ole enää kaukana. Tällaiset asiat saavat aina pohtimaan elämän rajallisuutta ja lyhyyttä, sekä arvaamattomuutta. Kukaan emme koskaan tiedä milloin aikamme lopulta koittaa, paitsi tarpeeksi sairas ihminen pystynee hieman vaikuttamaan lähtöaikaansa, mutta silti. En voi tietää paljonko tai vähänkö itsellä on jäljellä. Siksi parasta mitä voin tehdä, on elää jokainen päivä tässä ja nyt, täysillä läsnä ollen, tulevia suunnitellen ja hyvää tehden.

Ihan samoihin aikoihin tuon uutisen kanssa tuli tieto, että olen päässyt Turkissa erään
työnantajan valintaprosessin viimeiseen vaiheeseen. Kaksi vaihetta on jo selvitetty. Ensimmäinen oli ns. paperihaku, toinen videohaastattelu ja nyt tämä kolmas tulee olemaan testipäivä Turkissa. Jos läpäisen viimeisen vaiheen, on tuloksena vakituinen ja laillinen työ Turkissa. Siksi tein tänään ainakin itseni yllättävän ratkaisun, ja lähden Suomesta yli viikko suunniteltua aiemmin ehtiäkseni ajoissa tuonne työhaastatteluun.

Haastattelu- / testipäiviä tarjottiin jo ensi viikolle, mutta ensi viikolla teen vielä tanssitunnit Suomessa, ja sen jälkeen poistun pika pikaa. Menetän muutaman työpäivän ja menetän myös tuloa, mutta se mitä voin saada ja saavuttaa on paljon tärkeämpää loppuelämän kannalta. Saatan saada laillisen työn työlupineen, ja palkkaa noin 350 - 400 € / kk, työskennellen 6 pv / vko, 10-12 h / pv ja lomia on vain valtion viralliset lomapäivät, arviolta yhteensä noin 2 vko / vuosi. Työn vuoksi saattaa tulla aiheelliseksi muuttaa pois Alanyasta, mutta sitä en vielä tiedä varmaksi. Miltäs kuulostaa? Kuulostaa tavoittelemisen arvoiselta ja hyvältä :)) .

maanantai 20. marraskuuta 2017

En polta, en

Alanyan rannat ovat taas avarammat
"Keep it simple, keep it real" näkyi tänään erään lappilaisen naisen päivityksessä. Siinä on kaikki oleellinen. Mitään en lisää, mitään en jätä pois. Aitona eteenpäin. #respect Lapin nainen 💖. Äitini rakasti Lappia. Minä en tiedä siitä paljon mitään. Asuin Sodankylässä vain yhden kesän, mutta kunnioitan ihmisiä jotka selviävät elämästään Lapissa, ja joilla palaa sielussa Lapin tuli. Minusta ei olisi ympärivuotiseen Lappielämään. Olen liian pehmeä ja liian auringonkaipuinen. Sen sijaan voin hyvin lomailla Lapissa, ja viettää kesällä viikon jossain erämaajoella, mutta viikko riittää. Talvista Lappia kunnioitan ja pelkään. Se on niin kova juttu, ettei se ole minun juttuni lainkaan. Mieluummin +45C kuin -45C.

Alanyassa järjestetään taas 10. joulukuuta Noel Pazari, Joulutori. Paikka on satama, ja paikan tunnistat myös korkeasta, valaistusta joulukuusesta. Ehkäpä olen itsekin torilla tuolloin, ken tietää vielä...

ILtaisin voi vaikka istua picnikillä auringonlaskussa
Suomessa on tulossa kolmipäiväiset Turkish Movie Days -festivaalit. Tässä järjestäjän Turkish Movie Days -elokuvafestivaalit lähestyvät. Kolmepäiväisillä ilmaisfestivaaleilla pääsee tutustumaan harvinaisempaan Turkin elokuvatuotantoon. Sunnuntaina 3.12. klo 16 esitetään klassikko Hajonnut vuokraisäntä (Züğürt Ağa) vuodelta 1985, joka kertoo maanomistajasta, joka muuttaa perheineen Istanbuliin – elämä ison kaupungin valoissa ei ole helpompaa, vaan päinvastoin. SES Auditorio, Kino K-13.
Facebooksissa jakama mainosteksti:

Puhuin eilen Islannin mahdollisesta lentoliikennettä haittaavasta tulivuorenpurkauksesta. Tässä on siitä ruotsalaisen Aftonbladetin artikkeli.

Sain tänään aamulla puhelun AtlasJetiltä Turkista. Naishenkilö puhelimen toisessa päässä kertoi, että nyt olisi tarjolla joku lahjalento. Hän halusi tarkistaa onko minulla Turkin vai jonkun muun maan kansallisuus. Kun sanoin, etten ole Turkin kansalainen, ainoastaan asun Turkissa ja olen vielä Suomen kansalainen, niin hänen puheensa tahti muuttui. Nainen alkoi puhua jumalattoman nopeaa turkkia, ja tavalla, josta ymmärsin arviolta vain puolet. Pyysin, että laitapa sama asia sähköpostilla, ja se oli hänelle ok, MUTTA mitään sähköpostia ei ole tähän mennessä tullut. En sitten tiedä mihin lahjalentojen liput ovat menneet. Ihan sama, menipä minne hyvänsä. Oli vaan taas sellainen typerä naisasiakaspalvelijan toimintatapa... kun huomataan, että on ulkomaalainen, niin aletaan puhua sikanopeaa ja murteellista, mahdollisimman hankalasti ymmärrettävää kieltä. Saman ilmiön olen nähnyt Suomessakin. Ulkomaalaisille puhutaan tahallaan niin, ettei ole suuriakaan mahdollisuuksia ymmärtää mistä on kyse.

Ja taateli kypsyvät...
Tänään poltin sekä kattilan että hellan levyn... enkä ole siitä lainkaan ylpeä, päinvastoin huolissani. Laitoin hellalle kattilan, noin puoli litraa vettä ja levyn täysille. Ystäväni soitti, ja puhuimme toista tuntia. Sen jälkeen istuin vielä jonkin aikaa koneella ennen kuin menin keittiöön. Hellan levy hehkui taas punaisena, ja kattila (sama, joka paloi muutama pv sitten) oli nyt täysin käyttökelvoton. Hella oli niin kuuma, että viereinen pöytätasokin oli kuuma. Kattila meni roskiin, ja taas kiitin Luojaani siitä, ettei syttynyt tulipaloa. ...ja hain juniorilta toisen kattilan lainaan. Lupasin ostaa uudet, jos poltan tämänkin.

On ihan eri asia istua keittiössä, ja odottaa kun teevesi kiehuu. Nyt kun keittiössä ei homeen takia voi olla ilman että tulee kovia oireita, niin istunmakuuhuoneessa, ja unohdan koko keittiön. Unohdan teeveden, kattilan ja hellan... shit. Pari viikkoa vielä pysy palamatta, ilman tulipaloja, kiitos. Kotona olohuoneessakinistuessa kuulen mitä kaasuhellalla tapahtuu, ja olen tietoinen tilanteesta. Tämä vuokrakämppä on jotenkin kirottu loukko. Homeesta kovat terveysoireet, jatkuva kortisonin syönti, naapuruston päivittäiset poliisipartion läsnäolot, jokaöiset pesukoneen ja kuivausrummun metelit alakerrasta ja nyt nuo saakelin tulipaloriskit. Täältä kun pääsee hengissä kotiin ja mitään polttamatta, niin olen hyvilläni.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Trombeja ja pyörremyrskyjä ennustuksessa

Rajua luettavaa olivat tämän päivän lehtiuutiset Alanyasta. Viime yönä on paikka paikoin
Alanya 01/2017
satanut kaatamalla, ja rankkasade sekä tuuli on rikkonut kasvihuoneita ja muita paikkoja. Sen lisäksi vuorilla ja Payallarissa, 14 km Alanyan keskustasta Antalyaan päin, on sade tullut yöllä lumena, ja kostean painava lumi on rikkonut kasvihuoneita ja pilannut satoja. Myös osa sadosta on vaan yksinkertaisesti paleltunut.


Huominen ei näytä yhtään sen valoisammalta, ja pisteenä iin päälle ilmatieteenlaitoksen meteorologi varoittaa myrskyn, salamoinnin, rankkasateen, kovan tuulen, erityisen kovien tuulenpuuskien ja kylmyyden lisäksi siitä, että tässä ilmastotyypissä on mahdoista että syntyy trombeja ja pyörremyrskyjä. Gazipasan sademääräksi luvataan jopa 50-75 kg/m2 myrskyalueilla, ja muualle 30-60 kg/m2 . Olen kauhistunut ja sanaton. Pyörremyrskyjen ihailijat ja myrskybongarit saavat olla aktiivisina... vaan on tuo rajua niille, joiden elinkeino on kiinni kasvihuoneissa. Ne ovat niin haavoittuvaisia tällaisilla säillä että tuntuu pahalta.


Antalyan Kumlucasta 108 km merelle päin ja 25 km syvyydessä on aamulla ollut maanjäristys kokoluokkaa 3,6 Richterin asteikolla. Tästä ei ole ollut henkilö- tai aineellisia vahinkoja. Tuon Kreikan saariston ja Lounais-Turkin alueen maanjäristysaktiivisuus on kasvanut, ja järistyksiä on tuolla päin muistinvaraisesti arvioituna noin kuukausittain. Linkitin aiemmin artikkelin, jossa asiantuntijakertoi, että tuon alueen isommanmaanjäristyksen riski on kasvanut, että Afrikan laatta työntyy tässä rajapinnassa tämän laatan alle/päälle, en muista kummin päin. 

Ja Islannissa tulivuori aktivoituu, eli jos tulivuori siellä nyt kohtapuoliin posahtaa, niin sitten on taas ilmakehässä sen verran purkaussavuja ja -hiukkasia, että kuinkahan se vaikuttaa lentotoimintaan. Aijai. Toivotaan parasta.

Nämä kuvat ovat nykyisen suomielämäni arkipäivää, vaikka asunto onkin kohtuullisen kokoisen kaupungin keskustan tuntumassa... enkä jaksanut odottaa enempää kuin tuon yhden ison kuvan lataamisen (jonka latautumisen aikana keitin ja join teet). Jos huominen olisi Nopeampi.



lauantai 18. marraskuuta 2017

Hiukanko lupaa kylmää säätä 😶

On ollut haasteita, ongelmia ja vielä isompia ongelmia nettiyhteyden kanssa...mutta koska nyt juuri toimii ainakin bloggerin verran, niin toivorikkaana kirjoitan ja toivon että pysyykin toiminnassa edes tekstin loppuun asti.

Alanyan uutisia luin kännykästä päivällä, ja mitään en muista. Uutislähetyksen kuvaklipeistä muistan vain auringonvalon määrän 😊 ja huomiselle luvatut rankkasateet. Ja kun aikani maltoin odotella, niin sain auki myös pari kahden viikon sääennustetta, kun teki mieleni katsoa että millainen sää siellä nyt on. Niistä on kuvat tuossa vieressä. 

Yölämpötilat järkyttää jo sillä tavoin, että tuli jo vilun väreitä pelkästä ajatuksesta. Ei siellä normaalisti tähän aikaan vielä noin kylmä ole, ja nyt on jo ollut tavallista kylmempää viime talvena. Kun yölämpötilat ovat noin lähellä nollaa, ja kun asuntoni pohjoisen puolen makuuhuonetta ei ole suljettu erilleen muusta huoneistosta, niin koko asunto on likimain jääkaapin lämpöinen kun menen. Ja arvaapa kauanko noin ison asunnon lämmittäminen kahdella pienellä sähkövastus-puhaltimella kestää. Veikkaan, että asunto lämpenee parissa kolmessa päivässä asumiskuntoon. Kylmät betoniseinät hohkavat kylmää vielä pitkään, ja kaikki sisällä tuotettu lämpö menee joko rakenteiden lämittämiseen tai ilmanvaihdosta ulos. Toppapukuostoksille on suunnattava ennen kotiin paluuta. Myös aurinkosähköjärjestelmästä virtansa ottava lämmitysvaihtoehto kiinnostaa nyt aiempaa paljon enemmän. Ei sadepäiviä kovin paljoa ole. Enimmäkseen paistaa.

Suomen suunnalla ei paista muutamaa minuuttia pitempään. Eilen ja tänään näin palan sinistä taivasta, ja tänäänkin auringon kajon puuston latvuksissa. Tunnelmallista, eikö totta :)) . Sen sijaan olen tänään istunut aktiivisesti työstämässä tulevia tanssitunteja paperille ja soittimeen. Runoantologian runotkin ovat kasassa, ja ne on lähetetty eteenpäin, toisille kirjoittajille. Nyt vain odottelen heidän kommenttejaan. Siitä mahdollisesta, tulevasta runokirjasta on jo ennakkotilaus erään laitoksen taholta, mikä on hieman hämmentävää ja rohkaisevaakin. Nyt tarvitsee vain valita runot, järjestellä ne, kuvittaa kirja ja lähettää kustantajalle. Ja koska runoja en ole tänään lähettämisen jälkeen ajatellut lainkaan, niin olen työstänyt eteenpäin Puhutaan turkkia 1:n videoita. Yhden 8 min videon siirto Youtubeen kesti yli tunnin, ja siksi keskityin tänään vain tallentamaan niitä koneelle, ja siirrän sitten juniorin nopean kuituyhteyden kautta kun käyn siellä. Tanssitunneista on tänään ollut lepopäivä, ja se on ollut tarpeen. Huomenna sen sijaan on tiedossa rankkaa puurtamista erään naisryhmän kanssa, ja odotan innolla mitä omat lihakset siitä sanovat. 

perjantai 17. marraskuuta 2017

Nostalgiakuvia ja -videoita Alanyasta

Törmäsin tällaisiin ihanuuksiin aamulla netissä, enkämalta olla jakamatta. Tieättehän sen tunteen kun katsoo omien lasten vauvakuvia, ja miettii, että "oi, olipa ne söpöjä ja pieniä ja lutusia..." . Näitä videoita katsellessa on hieman samantyylinen fiilis, kuin katsoisi lastaan pienenä, kauan sitten olleena. No, minä olenkin höpsähtänyt Alanyan suhteen, ja koko turkkilaisen kulttuurin suhteen.

Tässä ensimmäinen. Alanyalaislähtöinen Veli Köktaş on jakanut Youtubessa videon Alanya nostaljı Alanya seni seviyorum.
Paljon ihania valokuvia, ja mm satama sai nyt ihan erilaisia ulottuvuuksia, kuin mitä olen koskaan aiemmin kuvissa nähnyt. Ne rantatalot olivat kauniita, ja tuon aikaiset, ihmisiä rantavesiin vieneet veneet olivat veneitä, eivät mitään turistipaatteja :)) .

Haberengo TV on jakanut 10 mielenkiintoista valokuvaa -videon, jossa oikeasti on mielenkiintoisia valokuvia ja nuokin sellaisia, joihin en ole aiemmin törmännyt.

Riza Sezer ja jakanut Alanya eski resimleri -videon, jolla hän itse laulaa sen taustamusiikin. Alun mustavalkokuvien jälkeen tulee myös niitä ensimmäisiä värivalokuvia.

Hayri Yenialp jakaa vanhoja hääkuvia Siyah Beyaz Alanya'nın Renkli Düğünleri. Aivan ihania :)). Ei noita voi hymyilemättä katsoa. Kuvissa oli kahdet tutun näköiset kasvot, mutta en usko että ne ovat tuntemieni henkilöiden kasvoja välttämättä, vaan ainoataan samanlaiset. Periaatteessa voisi olla, sillä rouva on kuvissa nuori, ja nyt lähes 70 v. Kukapa tietää. En kuitenkaan tunne rouvaa niin hyvin, että menisin kysymään "oletteko te tässä kuvassa".

Hans-Georg KnothHagekah jakoi värivideon Alanya 1989. Kivien keruu on näköjään jo silloin ollut "perustoiminto", sillä bussista alas laskeutuvat matkailijat näyttivät ottavan ensimmäiseksi maasta kivet käteensä. 

1989 Alanyan väkimäärä on ollut 1/10 siitä mitä nyt, ollen 30.901. Manco TV on jakanut tämän videon Barış Manço ile Dere Tepe Türkiye : Alanya 1989. Olipa silmiä hiveleviä vuoristokuvia ja tosi nopeakätinen kutojamummo 😲.

Jossain Linnunradan alla ystävien kesken

Vuosi sitten DimCayin takaa, Alanyasta
Lähtölaskenta on taas alkanut. Toinen käsi on jo pakkaamassa, toinen yrittää keskittyä vielä meneillään oleviin tehtäviin. Ihania tehtäviä, ei sillä, mutta meren ja auringon kaipuu on kova. Aamupäivän lattaritunneilla putosin rytmistä kesken biisin.kun ryhmän toiveesta musiikkina oli 60-luvun hittejä, ja kaiuttimista kajahti PIkku, pikku bikinissä, olikohan Laila Kinnusen laulamana. Meren ranta käväisi ajatuksissa, ihan vaan käväisi, ja "aalto" pyyhkäisi niin tehokkaasti muistin yli, että hetken olin ihan black out. Iltatunnit ovatkin sitten turkkilaista zeybekkiä, ja se musiikki ja tanssi vie mukanaan ainakin minut.

Tässä välipiristeeksi linkki naisten Sürmelim zeybek -videoon, Youtubeen.

Alanyan satamassa on ollut englantilais-saksalaista vipinää, kun Bahaman lipun alla purjehtiva MS Amadea ja Maltan lipun alla purjehtiva Thomson Spirit toivat liki 1000 turistia ja lähes saman verran miehistöä satamaan. ukumääristä tosin on eri uutisissa ihan erilaiset tiedot, mutta alanyapostasi.com.tr oli paras kuva :)) . Satama-alueella poliisit jakoivat samalla uusia Alanyan opaskarttoja matkalaisille, ja uutisen mukaan liki tuhat henkilöä otti kartan.

Tässä välissä kävin pitämässä zeybek-tunnit, ja usko tai älä, tuo ihana naisryhmä oppi reilussa tunnissa alanyalaisen Bademağaç köy zeybekin niin, että pystyimme yhdessä tanssimaan sitä musiikin mukana alusta loppuun. Seuraavalla kerralla onkin itämaista tanssia kuntoilumielessä :)) . Tämäkin täti-ihminen alkaa olla fyysisesti paremmassa kunnossa, kuin esim. 4 kk sitten, jolloin takana oli enimmäkseen lepoa syystä jos toisestakin. Henkisesti tämä pimeys,kaamos ja kylmyys on uuvuttavaa, ja kaipaan aurinkoa, paljon aurinkoa. Sekin aika tulee, kohta.

Olinpa pudota kun salvarit tarttuivat kiveen
Illan olen istunut puhelimessa maratonpuheluita parin upean ystävän kanssa. Olen valtavan kiitollinen ystävistä, joiden kanssa voi parantaa maailmaa ja pistää asiat järjestykseen. Täällä kun on taas tullut parit megayllätykset, mutta niitä kai täällä aina riittää. Päivän havainto oli taas, että elämäni Alanyassa on uskomattoman paljon tasaisempaa ja rauhallisempaa kuin viime vuosina Suomessa. Siellä elämä on asettunut enemmän uomilleen, ja siellä on koti, täällä vain vuokraluukkuja tai matkalaukkureissaamista. Rauhallisuutta ja tasaisuutta kohti mennään, jos saan valita. Ja saanhan minä. Itsehän jokainen valitsee missä on ja mihin asettuu, mihin tyytyy ja mitä elämäänsä tavoittelee. Elämän yllätyksiltä ja harmeilta ei kukaan välty, mutta silti voi olla luovuttamatta ja voi jatkaa unelmiaan kohti kulkemista, askel kerrallaan.

Huomenna on edessä videohaastattelu UK:sta ja ainoa asia mitä siinä hieman jännitän on se, ymmärränkö kysymykset. Perusenglanti on ihan ok, vaikka olen unohtanutkin paljon, vaan jos osuu kohdalle joku haasteellisempi aksentti, niin tiedän että putoan. Toivotaan että ymmärrän, ja että muistan sillä hetkellä ensisijaisesti englannin enkä turkkia... Turkki kun pyrkii nykyään suomen jälkeen heti kakkoskieleksi. Tässä kohden se ei kuitenkaan hirveästi haittaa, toivon mukaan, sillä tuo työ olisi Turkissa. Odotan innolla, ja toivon että netti pelittää sillä strategisella hetkellä, kiitos.

Vieressä on pari edellisen kännykän kuvaa vuoden takaa, siltä kerralta kun kiipesimme eräälle pienelle vuorenhuipulle, salvarit jalassa ja muutenkin ennalta varustautumattomana... ihan vaan siksi kun molempien teki mieli kiivetä ja katsoa miltä maailma näyttää sieltä katsottuna.Upealtahan se näytti, sen jälkeen kun uskalsi avata silmät ja uskalsi katsoa muuallekin kuin siihen kiveen, johon näkymästä järkyttyneenä tarraa kaksin käsin. Hieno reissu, ja tietysti juuri silloin oli kamera rikki. Sinne siis tarvitsee kiivetä uudelleen :)) . 

LIsätäänpä taas tällainen miniruno tänne:

Kaunis iltarusko jokilaaksossa.
Toit minut tänne suojaan,
maailman metelistä rauhoittumaan.
Tiesit, että rakastuisin.

Karu tasanne vuorenrinteellä.
Kuulen vain sammakot joelta,
tunnen lämpimän tuulen ja sinut
täällä Linnunradan alla.

Kaiken muun jo unohdin.

- Johanna Pollari, Appelsiinipuun alta 2017

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Se kaikista heikoin, syrjään puskettu

Tiistai aamuna heräsin myöhään, kurkotin puhelin käteen ja aloin selata tulleita viestejä. Olin syksyllä lähettänyt erään firman kirjoituskilpailuun heidän nettilomakkeensa kautta runon, joka syntyi siinä ilmoituksen lukemisen jälkeen muutamassa minuutissa, niin kuin joskus syntyy. Heillä oli tietty teema ja mielikuva, ja se oli niin selkeä, ettei siinä paljoa tarvinnut jahkailla. Lähetin runon menemään, tajusin, etten kopioinut sitä itselleni mihinkään, ja unohdin koko asian. Nyt viestissä kerrottiin, että runoni on päätynyt heidän viitteellisillä kuvilla kuvitettuun runokokoelmateokseensa, ja että hieman myöhemmin saan teoksen ja erään oheistuotteen postipakettina kotiin. Wau, kiitos! Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä ja millaista olen sinne kirjoittanut, en nimittäin muista mitään muuta kuin että se liittyi naiseuteen. Ja mielenkiintoista on myös lukea muita tuohon 100-sivuiseen kirjaan päätyneitä runoja. Kerron siitä kirjasta pari pientä yksityiskohtaa lisää sitten kun näen ensin sen runon...

Iltapäivällä, juuri samaan aikaan kun olin lähdössä pitämään parille kuntojumpparyhmälle tunteja, tuntui ikävää mahakipua. Mietin mistä ihmeestä maha nyt ärtyi, ja vaikka olin jo ulko-ovella ulos menossa, päätin käydä vielä keittiössä katsomassa mitä ihmettä se tuntia aiemmin syömäni ruoka oikein sisälsi. Saman tien kun pääsin keittiöön, näin mustaksi muuttuneen pienen teräskattilan ja sen alla hehkuvan punaisen keittolevyn. Ai *%&?¤. Syönnin jälkeen teki mieleni teetä, eikä tässä asunnossa ole vedenkeitintä, joten laitoin puoli litraa vettä pieneen, uuteen teräskasariin, ja sähkölevyn täysille.

Tuo hella on järkyttävän hidas, ja koska keittiössä tulee pahimmat hengitysvaikeudet ja haisee eniten kosteusvauriot, en odota veden kiehumista keittiössä, vaan kauimmaisessa makuuhuoneessa (jonne keittiöstä ei kuulu mitään kiehumisen ääniä). Oli pienestä kiinni ettei palanut koko asunto ja ainakin osa tätä kerrostaloa. Tosi pienestä. Olin nimittäin jo ulko-ovella menossa, ja palasin siitä mahakivun takia keittiöön. Olisin ollut takaisin asunnolla vasta viiden tunnin päästä. Ja kattila oli nyt jo palanut pahemmin kuin mitä olen koskaan metalliastian nähnyt kuumuudesta vaurioituneen. Kiitos, ettei palanut asunto, läppäri ja kirjoitukset. Pitäisi varmuuskopioida... ja opetella sammuttamaan tuo sähköhella, muistamaan että levy on päällä. Ihan kuin olisi päässä sementtiä, sillä dementiaa tämä ei vielä voi olla ;) . Mutta järkyttynyt olen tapahtumista, ja kiitollinen siitä, että ei syttynyt tulipaloa. Nyt meillä voi ihailla ruostunutta ja syöpynyttä entistä kattilaa.

Sitten suomalaisen yhteiskunnan karua arkea. Jos et halua lukea yhteiskunnan epäkohdista, niinlopeta lukeminen tähän. Jos toisten hätä koskettaa sinua edes jollain tavalla, niin jatka vaan. Tänään olin kirjastossa lehtilukusalin nurkassa lukemassa turkinkielen kieliopin viimeisiä, vaikeita kielioppioppeja, kun epätoivoisen näköinen nuori mies katselee pöydällä olevaa kännykkääni. "Saisinko soittaa, kun mulla ei ole enää mitään, ei edes yöpaikkaa ensi yölle? Pitäis soittaa yhteen paikkaan, jos sinne pääsis." Soitimme yhdessä ensin Jyväskylän Katulähetyksen ympärivuorokautiseen palveluun. Sinne hän ei  päässyt, ja oli jo itkuun purskahtamaisillaan, vaikka olikin kovan näköinen jätkä. Nälkäkin oli, eikä rahaa ollut yhtään. Seuraavaksi soitimme Pelastusarmeijan puhelinnumeroon, siinä toivossa että tuo kaikkensa menettänyt nuori mies saisi apua edes sieltä. Ei saanut, käskettiin soittaa Kriisikeskus Mobileen. Soitimme Mobileen, josta sanottiin eioota. "Vittu, tämä yhteiskunta on ajanut mut ihan ulkopuolelle!"

Itku silmässä ja toivottomuuden alla harteet painuen mies alkoi luovuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan luottamisen. Kun en itsekään enää paljoa muuta keksinyt, niin sanoin että etsipä jos joku kirkko on auki. Ne ei ainakaan heitä sua pihalle ja jätä pakkaseen taivasalle. Olin nuoren miehen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tämä suomalainen yhteiskunta on nykyään helvetin kova ja armoton. Hän oli tehnyt jokusen virheen elämässään, ja koki että asiat on nyt pahasti sekaisin. Hän on juuri niitä ihmisiä, joita varten hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon pitäisi olla olemassa. Silloin kun olet itse pulassa ja onelmissa, kun et osaa, jaksa tai pysty, niin sinua autetaan takaisin jaloilleen. Suomessa tämä ei enää toimi. Suomessa liian moni jää heitteille, täysin yhteiskunnan avun ulkopuolelle, mahdollisuuksien ja kaiken välittämisen ulkopuolelle. Minä olen pettynyt tämän yhteiskunnan nykyiseen henkiseen tilaan, ja niin oli pettynyt tuokin nuori mies. Meillä on vaan se ero, että hän on katkeroitumisen tiellä, minä en. Mitä tekee kaiken ulkopuolelle hylätty, elämään väsynyt ja pahasti katkeroitunut mies viimeisinä tekoinaan???

Mitä hyötyä tuolle nuorelle miehelle on enää Suomen kansalaisuudesta -se olisi kiva tietää. Tuo mies ei voi mennä edes leipäjonoon hakemaan ruokaa, koska Jyväskylässä leipäjonon asiakkaan pitää näyttää kahden edellisen kuukauden toimeentulotukipäätös, eli että olet oikeasti ollut jo kaksi kuukautta todistetusti avun piirissä. Ensinnäkin milläs ihmeellä ihmiset elävät sen ensimmäisen kuukauden, ja kuinka moni elämässään romahtanut tai kaiken äkillisesti menettänyt, myös elämänhallintansa tilapäisesti menettänyt pystyy hoitamaan asiansa niin hyvin, että saa taivasalla asuen toimitettua Kelaan kaikki ne paperit mitä Kela vaatii ennen kuin ratkaisee ensimmäistäkään toimeentulotukipäätöstä. Jyväskylä on kyllä sellainen persreikä kaikessa kovuudessaan ja avuntarpeessa olijoiden hylkäämisessään tällä hetkellä, että älä ainakaan Jyväskylään muuta. Jos tulet tänne opiskelemaan tai tekemään töitä, niin pidä itsesi kirjoilla jollakin muulla, inhimillisemmällä paikkakunnalla. Täällä on tosi moni asia pielessä. Jotakin on hyvinkin, mutta liian paljon on asioita, jotka ovat ala-arvoisesti tai epäinhimillisesti hoidettu. Täällä toimii viidakon laki: vain vahvimmat selviävät.