sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

HIljaisuuden ja metelin tasapainottelua

Alanyan linnoituksen "muureilta" 15.7.2017
Loisketta, läiskettä ja äidin huomiota vaativia ääniä. Uima-altaalla kiljuu pikkuvauva, 5 leikki-ikäistä lasta ja 2 mammaa. Kaksi miestä puhuu kaikessa rauhassa keskenään ja nauraa ääneen omille jutuilleen, heitä lapset eivät vaadi mukaan leikkeihinsä. Kaskaat suovat tasaisen taustaäänen tähän kaikkeen. Kaupungin bussit ja jokunen pikkuauto huristelevat ohi muutamien minuuttien välein. Tällainen on tämän keski-päivän äänimaisema. Olin haaveillut kirjoituspäivästä, tai pikemminkin valmiin tekstin muutamista lukukerroista, virheiden korjaamisesta ja viimeistelystä. Eh. Äänet murtavat keskittymisykyäni liikaa, ja siirrynkin sitten kotihommien pariin. On sunnuntai ja noilla perheenisillä vapaapäivä, ja siksi uima-altaalla on tavallista enemmän elämää. Arkipäivinä siellä on vain naapuritalossa lomailevia turistiperheitä yksi tai kaksi, harvoin viittä aikuista enempää. Omat hommat oi aina rytmittää mahdollisuuksien mukaan, eivätkä perheet tuolla koko päivää jaksa olla, hyvä jos pari kolme tuntia.

Alanya Simit Dünya ja kevyt yöpala
Toisessa naapuritalossa asuva saksalainen mies, johon törmään ulkona usein, koska hän ulkoiluttaa perheen koiraa usein, kyseli, että miksei minua näy rannalla päiväaikaan 😅...no kun aikataulumme ovat erilaiset, ja kun käytän toista, paljon matalampaa rantaa. Viihdyn vedessä, en niinkään auringonotossa, ja jollei jalat yletä pohjaan, en jaksa olla meressä niin kauaa kuin haluaisin. Lisäksi monet eurooppalaiset tutut ovat rannalla juuri kuumimpaan aikaan, minä taas mieluummin menen aikaisin aamulla tai myöhään illalla, pahimman paahteen välttääkseni. Tällä reissulla en vielä ole jaksanut mennä kertaakaan, ja pelkään hieman meressä selviytymistä tämänhetkisen niveltilanteen vuoksi. Menen nyt mieluummin altaalle sitten illalla, kun siellä on rauhallista, niin kuin mummot ja vajaakuntoiset konsanaan.

Eilen illalla, tai paremminkin iltayöstä, kävelimme pitkin vanhan linnoituksen mukulakivikatuja hämärässä katuvalaistuksessa, lämpimän merituulen pyyhkiessä ihoa. Satama-alue oli niin täynnä ihmisiä, ettei siellä kuullut edes omia ajatuksiaan, saati sitten löytänyt istumapaikkaa. Kaikki penkit olivat varattuja tuollakin, mutta linnoituksen muurille istahdimme, jalat meren puolella roikkuen. Kun ei liikkunut, ei ollut hiki. Kun liikkui, kasvotkin olivat kuin vesiputous, ja hiusten olemus kaukana mistään kampauksesta. Hihittelin hiljaa mielessäni kuinka paljon ystävälläni onkaan rohkeutta kävellä ihmisten keskuudessa käsi kädessä tällaisen suosta revityn näköisen mamman kanssa. Ei hätkähdä pienistä, eikä edes tällaisista isoista "möröistä", kun omaa tarpeeksi omaa tahtoa ja ties mitä muuta positiivista.

Alanyan keskustan kaduilla sai keskiyöllä kävellä ihan kaikessa rauhassa. Turisteja ja paikallisia oli liikkeellä suht paljon sielläkin. Tunnelma oli leppoisa ja ihmiset vapautuneita. Viimeinen bussi kotia kohti oli aikalailla täynnä, tosin nousin siihen ennen keskustaa, ja sain seurata penkiltä istuen bussin täyttymistä ja ihmisiä. Olisi valtavan kiva kuvata kaikkea näkemäänsä, mielenkiintoisia persoonallisuuksia, katseita ja sanatonta viestintää, mutta en sitä tee, kun tiedän ettei bussissa kuvaaminen ole kovin soveliasta. En saa valokuvia, mutta saan monia mielenkiintoisia mielikuvia ja kirjoitusprojekteihin liittyviä henkilöhahmoja. Jos ennen kuljin kauungilla sairaanhoitajan silmin ympäristöä ja ihmisiä katsellen, niin nyt se on muuttunut tarinaan liittyvien hahmojen ja tilannekuvien talletukseksi.

Ihan en ehtinyt saada kuviin sitä mitä halusin, mutta ilta tuli
Eilinen blogitekstikin jäi kirjoittamatta, kun en vielä iltapäivällä tiennyt, että lähden ulos ja palaan vasta puolenyön jälkeen. Vaan kannatti mennä :)) . Oli harvinaisen hyväfiiliksinen ilta, kiireetön, vaatimukseton ja täysin stressitön. Sellaisia ei ole liikaa. Kannattaa pitää kiinni ihmisestä, joka suo ja mahdollistaa tällaisia hetkiä. Vain harvat pystyvät siihen, ovat tarpeeksi älykkäitä antaakseen sopivasti tilaa ja tuodakseen toisen parhaat puolet esiin. Toivottavasti minun ällini riittää ymmärtämään tuota ainutlaatuisuutta, sekä vastaamaan samalla mitalla, mielellään vähän enemmänkin. Ihmissuhteiden parasta antia.

Matkalaukkujen purkaminen on venynyt ja odottanut tähän asti, ja nyt on aika purkaa ne. Hyvää sunnuntaita ihanaiset, ja hekin, jotka eivät itseään tuohon ryhmään lue.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.